Yrittäjyysopinnot
Yrittäjyysopinnot ovat lukuvuodesta 2027 – 2028 alkaen avoimet kaikille Kuusamon lukion opiskelijoille.
Bisneslinjalla opiskellaan sekä yrittäjyyttä että sijoittamista. Pääset kokeilemaan yrittäjyyttä ja sijoittamista turvallisessa ympäristössä osaavassa ohjauksessa, lisäksi pääset suorittamaan talouskurssin sekä kansainväliseen urheilutuotantoon mukaan osana Ruka Nordic -organisaatiota.
Bisness-linjalla ollaan päästy perustamaan yritys ja sitä kautta eri tapahtumiin, kuten Uskalla Yrittää -kisoihin. Yrittäjyysopinnot ovat olleet suurimmaksi osaksi aika rentoja. Yrittäjyyteen liittyvissä asioissa on aina saanut apua opettajalta. Olemme oppineet monenlaisia talouteen liittyviä taitoja sekä muita tärkeitä taitoja tulevaisuutta varten! Seuraavana vuonna sijoitusopintoja kohti -Bisneslinjalainen